David Harvey kirjoittaa kirjansa Uusliberalismin lyhyt historia (2005) ensimmäisen luvun alussa, että ”Mikään ajattelutapa ei voi päästä vallalle, ellei sitä edistämässä ole käsitejärjestelmää, joka vetoaa intuitioon ja vaistoihin, arvoihin ja haluihin, samoin kuin niihin mahdollisuuksiin, joita sosiaalinen maailmamme tarjoaa. Jos tällainen käsitejärjestelmä on menestyksekäs, se sulautuu ajatteluumme siinä määrin, että alamme pitää sitä itsestään selvänä ja kyseenalaistamattomana. Uusliberalistisen ajattelun uranuurtajat ottivat lähtökohdakseen ihmisarvon ja yksilönvapauden poliittiset ihanteet, jotka he määrittelivät ”ihmiskunnan keskeisiksi arvoiksi”. He valitsivat viisaasti, sillä nuo ihanteet ovat todellakin vastustamattoman houkuttelevia. Uusliberalismin rakentajat väittivät, että niitä arvoja ei uhannut vain fasismi, diktatuuri ja kommunismi, vaan myös kaikenlaiset valtion väliintulot, joissa kollektiiviset arvoasetelmat asetettiin yksilön vapaan valinnanmahdollisuuden yläpuolelle.”
Muutama kymmenen sivua myöhemmin Harvey tarkastelee uusliberalistisen vapauden lupausta Karl Polanyin vuonna 1944 siihen kohdistaman kritiikin pohjalta. ”Polanyi korosti, että monimutkaisessa yhteiskunnassa vapaus saa yhtä lailla ristiriitaisia ja huolestuttavia merkityksiä kuin innostavia ja toimintaan kannustavia sävyjäkin. Polanyin mukaan onkin olemassa kahdenlaista vapautta, hyvää ja pahaa. Pahoihin kuuluu vapaus käyttää kanssaihmisiä hyväkseen ja vapaus saada suhteettoman suuria voittoja ilman vastaavaa panosta yhteiskunnan hyväksi, vapaus pidättäytyä hyödyntämästä teknistä innovaatiota yhteisen edun hyväksi ja vapaus hyötyä levottomuuksista, joita on ruokittu yksityistä etua tavoitellen. Polanyi kuitenkin korostaa, että samainen markkinatalous, jossa nämä vapaudet kukoistivat, tuotti myös vapauksia, joita arvostamme suuresti: mielipiteenvapaus, sananvapaus, kokoontumisvapaus, yhdistymisvapaus, vapaus valita oma työpaikkansa. Me voimme pitää näitä vapauksia itseisarvoina – ja monet meistä tekevät niin – mutta ne ovat suuressa määrin sen saman talouden sivutuotteita, joka aiheutti myös nuo pahat vapaudet.”
Polanyin oma vastaus tähän vapauden kaksijakoisuuteen on hämmentävää luettavaa keskellä tämän päivän uusliberalistista hegemoniaa: ”Markkinatalouden väistyminen voi johtaa ennennäkemättömään vapauden aikaan. Lakiin kirjatut ja todelliset vapaudet voivat tulla laajemmiksi ja kattavammaksi kuin koskaan ennen. Sääntelyllä ja valvonnalla voidaan taata harvojen vapauden sijaan vapaus kaikille. Silloin vapaus ei ole enää lähtökohdiltaan tahrattu etuoikeus, vaan lähtökohtainen oikeus, joka ulottuu kauas yli kapea-alaisen politiikan alueen, syvälle yhteiskunnan organisaatioon. Silloin vanhat vapaudet ja kansalaisoikeudet saavat rinnalleen joukon uusia vapauksia, joita teollistuneen yhteiskunnan lisääntynyt vapaa-aika ja turvallisuus tarjoaa kaikille. Sellaisella yhteiskunnalla on varaa olla sekä oikeudenmukainen että vapaa.”
Harvey jatkaa vielä, että ”Polanyi kuitenkin huomautti, että valitettavasti tuohon tulevaisuuteen johtavan tien tukkeena oli liberaalin utopianismin muodostama ”moraalinen este” (hän mainitsee useaan otteeseen Friedrich von Hayekin esimerkin tuosta perinteestä):
Suunnittelua ja valvontaa vastaan hyökätään väittämällä, että ne tuhoavat vapauden. Vapaa yrittäjyys ja yksityisomistus julistetaan vapauden olennaisiksi tekijöiksi. Muulla tavoin rakennetun yhteiskunnan ei katsota ansaitseva tulla kutsutuksi vapaaksi. Sääntelyn synnyttämä vapaus kiistetään ja leimataan epävakaudeksi, sen tarjoama oikeudenmukaisuus, toimintavapaus ja hyvinvointi mitätöidään väittämällä niitä piilo-orjuudeksi.”
Lopuksi Harvey kiteyttä vielä, että ”Polanyin mukaan vapauden idea surkastuu liberaalissa utopiassa ennen pitkään silkaksi vapaan yrittäjyyden edistämiseksi, joka puolestaan tarkoittaa täyttä vapautta niille, jotka eivät enää tarvitse lisää tuloja, vapaa-aikaa ja turvallisuutta, ja toimintavapauden murusia kansalle, joka saa turhaan yrittää hyödyntää demokraattisia oikeuksiaan suojautuakseen omistajien valtaa vastaan. Mutta jos on niin, kuten aina on, että yhteiskuntaa ei voi olla ilman valtaa ja rajoitteita, eikä maailmaa jossa pakkokeinoille ei olisi käyttöä, tätä liberaalia utopianismia voidaan pitää yllä vain voimakeinoin, väkivallan ja autoritaarisuuden avulla.” Liberaali tai uusliberalistinen utopia onkin Polanyin mukaan tuomittu autoritaarisuuden tai jopa fasismin pettämäksi. Hyvät vapaudet menetetään pahojen vapauksien ottaessa vallan.
Vapaamuotoisin terveisin,
Kauppatieteilijöiden vastarintaliike
PS. Kannattaa lukea David Harveyn Uusliberalismin lyhyt historia (2005) jos haluaa paremmin ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu.
toisenlainenmaailma 