Uusliberalismi on talouspoliittinen ideologia, joka perustuu ajatukseen, että vapaa ja avoin markkinatalous on paras tapa tuottaa hyvinvointia yhteiskuntaan. Aatteen kannattajat puhuvat vapaan kaupan puolesta, kannattavat julkisten varojen yksityistämistä, sääntelyn purkamista ja pääoman rajoittamatonta liikkumista. Uusliberaalien peräänkuuluttamia poliittisia uudistuksia ajetaan etenkin kilpailukyvyn parantamisen ja talouskasvun argumenteilla, joille todellisuudessa löytyy hyvin vähän, jos ollenkaan tieteellistä näyttöä.
Uusliberalismi sai aatteena alkunsa 1940-luvulla, mutta löi maailmanlaajuisesti läpi vasta 1980-luvulla. Friedrich Hayek teki aikanaan ideologisen pohjatyön, Milton Friedman ja Chicagon koulukunta jatkoivat, kunnes Ronald Reagan ja Margaret Thatcher runnoivat uusliberalistiset uudistuksensa läpi maailmankartalle. Suomeen uusliberalismi soluttautui 1990-luvun laman mukana Ahon ja Lipposen hallitusten tekemien päätösten seurauksena.
Uusliberalismille tunnuksenomaista on se, että kovin harva myöntää kannattavansa sitä, mutta puhuu kuitenkin uusliberalistisien uudistusten puolesta. Esim. myytti markkinoiden tehokkuudesta on yksi pureksimatta niellyistä opinkappaleista aikanamme.
Uusliberalismilla on lähes hegemoninen asema yhteiskunnassamme, mikä tarkoittaa sitä ettei siitä juuri puhuta, eikä sitä varsinkaan kyseenalaisteta. Esim. julkisten varojen tai instituutioiden yksityistäminen näyttää toimivan ratkaisuna mihin tahansa rakenteelliseen ongelmaan. Samoin talouskasvun odotetaan tepsivän niin ympäristökriisiin, eriarvoisuuteen kuin työttömyyteenkin.
Uusliberalismiin perehtynyt huomaan pian, että asiat eivät ole siltä miltä ne aluksi näyttävät. Itse asiassa uusliberalismissa ei ole missään vaiheessa ollut kyse nopeamman talouskasvun luomisesta, kansallisvaltion kilpailukyvyn parantamisesta, hyvinvoinnista nyt puhumattakaan. Todellisuudessa uusliberalismi on valtava pääoman kasaantumista ja luokkavallan palauttamista tavoitteleva projekti, jonka keppihevosina käytetään talouskasvua ja kilpailukykyä oikeuttamaan ”tarvittavat” poliittiset muutokset. Tavoitteena on ennen muuta demokratian alistaminen plutokratialle – eli rikkaiden vallalle – jossa suurin osa meistä kuuluu häviäjiin.
Jos haluamme edelleen raottaa massamedian tarjoilemaa illuusion verhoa ja ymmärtää miksi ihmiskunnan asiat ovat menneet viimeisinä vuosikymmeninä niin totaalisen pieleen, löytyy ainakin yksi syyllinen ongelmitta (huomaa otsikointi). Ei ole missään nimessä kohtuutonta väittää, että nimenomaan uusliberaalien poliittisten uudistusten ja markkinamekanismien takia eriarvoisuus on kasvanut maailmassa räjähdyksenomaisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, hyvinvointivaltiot on ajettu alas (Iso-Britanniassa) tai sitä tehdään parhaillaan (Suomessa), monikansallisten yhtiöt hallitsevat luonnonvaroja ja politiikkaa, samalla kun pääoma ja valta kasaantua yhä pienemmälle eliitille.
Vaikka kansallisvaltioiden ja maanosien välillä onkin ollut suurta vaihtelua uusliberalismin leviämisessä ja uusliberaalien oppien omaksumisessa, yksi asia yhdistää kansoja joka puolella maailmaa: sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen ja yhteiskuntien vähäosaisimpien heikentyneet olot. Toinen tosiasia on se, että vallan ja vaurauden kasaantuminen kapitalistisen pyramidin yläkerroksiin on jyrkempää kuin kertaakaan sitten 1920-luvun.
Se, ovatko mainitut asiat ja ilmiöt olleet uusliberalismin haitasivuvaikutuksia vai tietoisesti tavoiteltuja päämääriä, on itse asiassa yhdentekevää. Mutta herää eittämättä kysymys, että miksemme nouse vastarintaan? Miksi nukumme? Miksemme ole vastustaneet tai vastusta tätä kehitystä? Yksinkertainen vastaus tähän kuuluu, koska meille kerta toisensa jälkeen uskotellaan ettei meillä ole muita vaihtoehtoja.
Meillä on vaihtoehtoja. Toisenlainen maailma on aina mahdollinen. Nykyinen luokkavallan ja plutokratian utopia on vain yksi utopia muiden joukossa. Erityisesti kannattaa pitää mielessä, että toisen maailmansodan jälkeen tämänkaltaista yksityisten yritysten ja pääoman hallitsemaa markkinataloutta pidettiin täysin mahdottomana ajatuksena ja nyt se on totta. Huomenna joku muu ”mahdottomuus” voi olla aivan yhtä totta.
Vaihtoehtoisin terveisin,
Kauppatieteilijöiden vastarintaliike
toisenlainenmaailma 